Enää huominen palautepäivä ja sitten olen vapaa lähtemään lomalle. Tekemisen puutetta tuskin tulee, äiti on varannut kirpputoripaikan, joten siellä täytyy käydä melkein päivittän katsomassa onko tavaraa mennyt ja voiko viedä lisää. Tiistaiksi on sovittu yksi kuvauskeikka, ylihuomenna lähden kaverin luokse kyläilemään ja varmaan ensi viikolla ehtii muutamaa muutakin kaveria nähdä. Ja kotonakin on tekemistä ihan reippaasti.

Pitkiin aikoihin ei ole tarvinnut tupakka-askiin langeta. Äsken oli pakko polttaa yksi koska on ollut tunteet ihan mahdottoman sekaisin, koko ajan tekisi mieli itkeä ja nyt kun jäin yksin kämpälle niin tuntuu tosi turvattomalta ja levottomalta. Tekemistä löytyisi, muttei osaa keskittyä millään.

Eilen kaveri (kullaksi ennen kutsuttu, nykyään ei enää niin kulta, yritän päästä niistä tunteista hieman eroon..) sanoi koululla minun mielestäni melko pahasti kun olin odotellut häntä varmaan reilun puolisen tuntia, hän sitten sanoi siihen että ei kukaan ole pyytänyt odottamaan. Sanoin sitten pettyneenä takaisin että lähden sitten kaupan kautta kotiin. Niinpä sitten lähdin ja pahoilla mielin kävelin yksikseni. Kun sitten myöhemmin kaveri tuli kämpälle sanoi hän että oli hieman loukkaantunut minun vastauksestani ja lähdöstä.. Otti vaan niin kovasti päähän kun minä olen aina se joka ajattelee toisia ja tekee toisten puolesta ja auttaa, mutta mitä minä tästä saan. En muuta kuin lisää pyyntöjä ja sitten tylyjä tokaisuja. Kun minä sitten otan ja teen jotakin tylysti niin heti ollaan sanomassa. Eilen olin muutenkin opettajan kommenteista hieman katkera (sanoi että pitäisi antaa kaverin olla ja tehdä itsenäisesti, hankalahan se on kun me ollaan kuitenkin aika pirun läheisiä. yritä sitten siinä käyttäytyä etäisesti tai sanoa että haluat tehdä itsenäisesti vaikket oikeasti haluaisi..) eikä kaverin kommentit yhtään helpottaneet.

Illemmalla onneksi asia hieman korjaantui kun istuskeltiin taas tapamme mukaan sohvalla ja kaveri sanoi olevansa hieman huomionkipeällä tuulella. Sen kyllä huomaa ja itselläni ei ole sitä vastaan mitään. Olen mielelläni huomioimassa toista, se on vaan niin syvästi minun luonnossa. Jos voisin niin olisin aina hellimässä toista, mutta siihen ei ole mahdollisuutta, enkä usko että kukaan minua niin paljoa jaksaisi. Haluaisin vaan oman kullan, jota helliä ja jonka kanssa voisi kuitenkin keskustella asioista suoraan. Eikä tarvitsisi elää ainaisessa pelossa että toinen kyllästyy ja jättää..