Inhoan ihan kamalasti ajanvaraamista esim. terveyskeskukseen tai sitten hammaslääkäriin. Perhana miten se on niin kamalan hankalaa. Yhtenä tiettynä päivänä jaetaan vähäsen vuoroja ja silloin kaikki ovat soittamassa ja varaamassa ajat heti aamusta. Miten opiskelijan oletetaan ikinä ehtivän aikaa varaamaan kun heti aamusta pitäisi olla koululla tai jossain muualla? Eihän se ole mahdollista. Tunneilla ei ole kiva kysellä opettajalta että saanko hei lähteä soittelemaan lääkäriin.. Onneksi tänään oli aamulla muuten aikaa siellä työpaikalla, sain varattua lääkäriin sekä hammaslääkäriin ajat. Ihan jees homma siis. Nyt pitää sitten vaan stressata sitä että muistanko ne ajat sitten oikein. on ne onneksi paperilla. jossakin..

Ihmissuhteista en jaksa tänään marista, ei ole siihen kamalasti energiaa eikä kai tarvettakaan. Edelleen etsin halittavaa ihmistä elämääni, näin tulee varmasti olemaan vielä pitkäänkin.

Ärsyttää nämä hiukset nyt ihan karmeasti. Leikkasin vihdoin muutama kuukausi nämä melko lyhyeksi ja nyt haluan taas kasvattaa ne pidemmiksi, mutta kun inhoan sitä välivaihetta kamalasti. Pitää varmaan vaan yrittää jotenkin päästä sen yli mahdollisimman kivuttomasti. Ainakin pitää tämä tumma väri, sitten kun kasvavat pidemmiksi niin voisi vaikka punaista taas harkitakin..

Huomenna olisi töissä melkoisen kiireinen päivä, pitää juoksennella pitkin kyliä ja sitten muistaa käydä terveyskeskuksessakin siinä välillä (se unohtuu ihan varmana..). Kun kotiin pääsee niin pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja siivota huonetta ja sitten vaihtaa hamsterin häkistä purut. Saisi ötökkä sitten samalla juoksennella oman mielen mukaan pitkin lattioita. Varmaan pitää imuroida pikkasen ennen sitä kun on sipsejä sun muuta hamsterille ei niin sopivaa lattialla..

Eipähän tässä muuta, kohta olisi aika rauhoittua sänkyyn ja alkaa lueskelemaan taas mangaa.. Ja sitten nähdä levottomia unia ja aamulla herätä entistä väsyneempänä pitkään ja rankkaan työpäivään. Ihanaa. Elämä on.

Biisi joka soi : Tapani Kansa - Päättyneet on päivät
Sää ulkona:
kevät tuli, lumi suli. Puro sanoi, puli puli.
Oma mieliala: väsynyt ja jotenkin on hermot pikkasen kireällä..
Tänään olen: töissä olen oleskellut ja soitellut pitkin kyliä, istunut kaverin huoneessa.