Eli blogin lukeminen onnistuu nyt ja jatkossa parhaiten täällä. Tervetuloa!
sunnuntai, 29. heinäkuu 2007
Kannikan blogi muutti
lauantai, 2. kesäkuu 2007
Autio kolme huonetta ja keittiö sekä minä
Lähdit
Miksi sun piti lähteä sanomatta mitään?
Jäin sängylle miettimään, hieman ehkä itkemäänkin.
Näitä tyhjiä huoneitako pitäisi yksin kestää?
Tule käymään, pian.
.....
Kämppikset lähti, jäin tänne autioon kolmioon kaksistaan pienen hamsterini kanssa. Aamulla oli julmaa, että piti nousta sängystä melkeen heti, ei voitu jäädä venyttämään aamua kun kullan piti pistää kamat kasaan ja lähteä. Onneksi sain yön nukkua kullan kainalossa, vaikka se olikin vähän hankalaa tän telotun jalan kanssa, mutta hyvin pärjättiin. Mitä nyt oli ihan pirullisen kuuma, mutta tärkeintä oli että sai olla toisen lähellä.
Ajattelin sitten, että en olis ihmisten tiellä niiden kantaessa kamoja autolle ja siirryin omaan huoneeseen koneelle hetkeksi, kävisin sanomassa heipat ja halaamassa kultaa vielä ennen kun se kerkää livistämään. Sitten jossain vaiheessa huomasin, että ne oli vaan lähteneet. Sanomatta mitään, enkä minäkään ollut huomannut. Luulin, että ne vielä kantoi tavaraa autoon. Sitten kävelin keittiöön, kiersin kullan huoneen ja parvekkeen, kurkisitn toisen kämppiksen ovesta, vilkaisin vessaan, eteisessä jäin tuijottamaan kutistunutta kenkärivistiö. Ne oli tosiaan menneet.
Iski kamalan vahvasti sellainen hylätyksi tulemisen tunne. Olisin kaivannut edes pientä käden puristusta, halausta tai vaikka hymyä, vilkutusta, jotain. Omaa typeryyttäni tietysti menin huoneeseeni. Toivottavasti kulta tosiaan tulee kesän aikana käymään, on tylsää nukkua yksin, olla ja elää yksin. Ei ole ketään koko paikkakunnalla jonka luona voisin käydä tai kenen kanssa jutella kasvotusten. Huokaus. Ahdistaa.
Maanantaina töihin, toivottavasti edes siellä olis mukavaa ja sais jotain muuta ajateltavaa. Jos tulis vaikka kiire ja paineita, ei tartteis sitten iltoja itkeä toisen perään. Huomenna siivoan niin sen jälkeen varmaan pikkuisen helpottaa. Jos en olis telonut tätä jalkaa niin vois käydä kävelemässä, mutta en viitsi nilkuttaa tuolla kaduilla. Ehkä sitten ens viikolla jos tää jalka paranis.
sunnuntai, 27. toukokuu 2007
Jos ei heilaa helluntaina niin ei koko kesänä..
No, ei kai sitten tule heilasteltua koko kesänä kun ei tänään mitään heilaa ollut. Jätti heila tulematta vaikka toivoin, että oltais tultu samalla linja-autolla kämpälle. Mutta nähdään sitten aamulla, vähän harmitti kun piti yksin odotella linja-autoa melko pitkään ja olla koko iltakin yksin vaikka olen toista taas kaivannut.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä nousi kuume ja sitä kuumeilua jatkoin sitten ainakin eiliseen asti. Tänään ollut pikkuisen parempi olo, mutta silti on räkäinen ja vähän typerä olo koko ajan. Vähän sitä taas vaan haaveilee, että olis voinut olla toisen vieressä vaikka vaan istuksellut, mutta olis ollut toinen kuitenkin läsnä. Nyt on vaan ollut taas niin aivoton ilta kun olen istunut koneella monta tuntia katselemassa yhtä animesarjaa, johon sain lähes pakkomielteen tässä vähän aikaa sitten. Nyt olen nähnyt sen kokonaan ja kaipaan omaa kultaani.
Kun vaan ei tuo heila nyt sitten kesällä unohtaisi minua kokonaan. Se pelottaa että syksyllä se löytäis ulkomailta itselleen jonkun uuden ja minä vain odottelisin turhaan täällä turhia toiveita eletellen. Ja miten sen kaksi kuukautta voi olla ilman toisen läheisyyttä ja läsnäoloa. Sitten on välimatkaa ties kuinka paljon, tuhansia kilometrejä kuitenkin eikä varmaan yhteyttäkään kamalasti sitten pidetä jos kulta ei kaipaa minua. Sitten saan yksin itkeä itseni uneen iltaisin ja yrittää vaan keskittyä kouluun, mahdotonta.
Sitä tulee kuitenkin vaan murehdittua, pelkään sitä että alan juomaan kun sitten syksyyn mennessä olisi siihenkin jo ikää. Tupakoinnista on nyt jo tullut aina kaivatessa sellainen korvike, pakko päästä tupakalle jos alkaa liikaa ahdistamaan tämä yksinäisyys. Ja nyt on ollut vaan parin päivän yksinäisyyttä, miten sitten kun on kahdeksan viikkoa yksin olemista? Kun vaan olis täällä paikkakunnalla joku hyvä ystävä, näiden kämppisten lisäksi niin saattaisi selvitäkin. Pitää kai vaan lähteä iskemään itselle se kaupan uusi miesmyyjä, jota jo parina päivänä silmäilin että oli ujonoloinen nuorimies. En minä sellaista oikeasti tekisi, kyllä tulen odottamaan kultaani jollen sitten saa päähäni tehdä jotain äärimmäisen typerää. Antakaa anteeksi sekoiluni, kaipaan syliä, jossa nukkua sekä vahvaa särkylääkettä tähän kuumeiseen oloon.
Nyt kone kiinni, särkylääke veden kanssa alas ja nukkumaan. Jospa tämä olo helpottaisi enkä viitsisi vielä murhetia mitä tulevaisuus tuo tullessaan vai tuoko mitään. Unia.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä nousi kuume ja sitä kuumeilua jatkoin sitten ainakin eiliseen asti. Tänään ollut pikkuisen parempi olo, mutta silti on räkäinen ja vähän typerä olo koko ajan. Vähän sitä taas vaan haaveilee, että olis voinut olla toisen vieressä vaikka vaan istuksellut, mutta olis ollut toinen kuitenkin läsnä. Nyt on vaan ollut taas niin aivoton ilta kun olen istunut koneella monta tuntia katselemassa yhtä animesarjaa, johon sain lähes pakkomielteen tässä vähän aikaa sitten. Nyt olen nähnyt sen kokonaan ja kaipaan omaa kultaani.
Kun vaan ei tuo heila nyt sitten kesällä unohtaisi minua kokonaan. Se pelottaa että syksyllä se löytäis ulkomailta itselleen jonkun uuden ja minä vain odottelisin turhaan täällä turhia toiveita eletellen. Ja miten sen kaksi kuukautta voi olla ilman toisen läheisyyttä ja läsnäoloa. Sitten on välimatkaa ties kuinka paljon, tuhansia kilometrejä kuitenkin eikä varmaan yhteyttäkään kamalasti sitten pidetä jos kulta ei kaipaa minua. Sitten saan yksin itkeä itseni uneen iltaisin ja yrittää vaan keskittyä kouluun, mahdotonta.
Sitä tulee kuitenkin vaan murehdittua, pelkään sitä että alan juomaan kun sitten syksyyn mennessä olisi siihenkin jo ikää. Tupakoinnista on nyt jo tullut aina kaivatessa sellainen korvike, pakko päästä tupakalle jos alkaa liikaa ahdistamaan tämä yksinäisyys. Ja nyt on ollut vaan parin päivän yksinäisyyttä, miten sitten kun on kahdeksan viikkoa yksin olemista? Kun vaan olis täällä paikkakunnalla joku hyvä ystävä, näiden kämppisten lisäksi niin saattaisi selvitäkin. Pitää kai vaan lähteä iskemään itselle se kaupan uusi miesmyyjä, jota jo parina päivänä silmäilin että oli ujonoloinen nuorimies. En minä sellaista oikeasti tekisi, kyllä tulen odottamaan kultaani jollen sitten saa päähäni tehdä jotain äärimmäisen typerää. Antakaa anteeksi sekoiluni, kaipaan syliä, jossa nukkua sekä vahvaa särkylääkettä tähän kuumeiseen oloon.
Nyt kone kiinni, särkylääke veden kanssa alas ja nukkumaan. Jospa tämä olo helpottaisi enkä viitsisi vielä murhetia mitä tulevaisuus tuo tullessaan vai tuoko mitään. Unia.
torstai, 24. toukokuu 2007
Vielä opin läpikotaisin haaveesi ja historiaskin
Joinakin aamuina on vain niin luonnollista jäädä venyttämään aamua toisen kainaloon. Joinakin aamuina toivoo, että olisi joku jonka kanssa venyttää aamuja. Iltojakin on tullut venytettyä toisen vieressä sängyssä lähes aamuun asti.
Viimeisen viikon sisällä lähes puolet öistä on mennyt toisen vieressä nukkuessa. Aamut on olleet hankalia, mutta samalla omalla tavallaan ihania. Kuinka paljon toivookaan nyt, että kesällä olisi joku jonka kanssa voisi aamuja jäädä venyttämään peiton alle, mutta yksinäistä tulee olemaan. Jos saan unikaverin edes välillä niin olen onnekas.
On viime aikoina myös pikkuisen tuntunut kiristyvän minun ja kullan välit. Ehkä syy on siinä, että vietetään niin paljon aikaa yhdessä ja liian vähän erikseen, toisaalta myös molemmat odottavat kovasti loman alkamista. Tavallaan loman odottaminen on hieman ristiriitaista. Haluaisin kovasti päästä jo pois koulusta, -kesätyö tosin alkaa heti sitten, mutta se on kuitenkin ihan eri asia kuin koulu, - mutta toisaalta en tahtoisi että kulta lähtee kotiinsa ja minut jätetään yksin asustelemaan. Voisin mielelläni ottaa loman - ja kesätyön- ja pitää kullan luonani. Onneksi kulta on lupaillut tulla käymään ja uskon, että silläkin tulee ikävä, vaikka se harvoin sitä myöntää. Eikä minun kulta ole niin kova ikävöimään kuin minä, mutta huomiota se kuitenkin tulee kaipaamaan.
Olen pelkuri enkä ole vieläkään uskaltanut suudella kultaani, nyt olen pitkään siitä haaveillut ja yrittänyt saada itseäni kasattua sen verran, mutta en vain onnistu. Pelkään sitä, että minut torjutaan enkä sen jälkeen varsinkaan pääse tästä pelosta irti. Olen kova paisuttelemaan asioita päässäni, joten sen takia tästä pienestä ongelmasta on muodostumassa minulle suuri hirviö. Ennen kesälomaa tahtoisin päästä tästä hirviöstä eroon ja uskaltaa suudella kultaani, edes pienesti. Ihan mitä tahansa, että tietäisin saanko vastausta suudelmaani.
Viimeisen viikon sisällä lähes puolet öistä on mennyt toisen vieressä nukkuessa. Aamut on olleet hankalia, mutta samalla omalla tavallaan ihania. Kuinka paljon toivookaan nyt, että kesällä olisi joku jonka kanssa voisi aamuja jäädä venyttämään peiton alle, mutta yksinäistä tulee olemaan. Jos saan unikaverin edes välillä niin olen onnekas.
On viime aikoina myös pikkuisen tuntunut kiristyvän minun ja kullan välit. Ehkä syy on siinä, että vietetään niin paljon aikaa yhdessä ja liian vähän erikseen, toisaalta myös molemmat odottavat kovasti loman alkamista. Tavallaan loman odottaminen on hieman ristiriitaista. Haluaisin kovasti päästä jo pois koulusta, -kesätyö tosin alkaa heti sitten, mutta se on kuitenkin ihan eri asia kuin koulu, - mutta toisaalta en tahtoisi että kulta lähtee kotiinsa ja minut jätetään yksin asustelemaan. Voisin mielelläni ottaa loman - ja kesätyön- ja pitää kullan luonani. Onneksi kulta on lupaillut tulla käymään ja uskon, että silläkin tulee ikävä, vaikka se harvoin sitä myöntää. Eikä minun kulta ole niin kova ikävöimään kuin minä, mutta huomiota se kuitenkin tulee kaipaamaan.
Olen pelkuri enkä ole vieläkään uskaltanut suudella kultaani, nyt olen pitkään siitä haaveillut ja yrittänyt saada itseäni kasattua sen verran, mutta en vain onnistu. Pelkään sitä, että minut torjutaan enkä sen jälkeen varsinkaan pääse tästä pelosta irti. Olen kova paisuttelemaan asioita päässäni, joten sen takia tästä pienestä ongelmasta on muodostumassa minulle suuri hirviö. Ennen kesälomaa tahtoisin päästä tästä hirviöstä eroon ja uskaltaa suudella kultaani, edes pienesti. Ihan mitä tahansa, että tietäisin saanko vastausta suudelmaani.
torstai, 17. toukokuu 2007
Toivomuksia ja pohdintaa
Toivon lähes jokainen päivä, että voisin joskus nähdä rakkaan ystäväni sydämeen. Haluaisin tietää mitä hän tuntee minua kohtaan ja mitä ajattelee minusta. Kysytyksi en ikinä saa, koska minusta se tuntuisi pelkästään itsensä tyrkyttämiseltä ja typeältä. Olen ollut aina hyvin epävarma itsestäni ja muiden ihmisten suhtautumisesta minuun. En osaa ajatella, että joku todella voisi vilipittömästi pitää minusta ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.
Tunnen itse olevani melkoisen epäitsekäs, ainakin siinä suhteessa, että tykkään auttaa toisia ja tehdä toiset iloiseksi, vaikka jonkin asian tekeminen ei itselleni olisikaan niin hirmuisen miellyttävää. Toisten ihmisten ilo saa minut tyytyväiseksi. Nykyisen ihastukseni eli siis tuon rakkaan ystäväni ilahduttamisesta olen huomannut ottaneeni itselleni melkoisen taakan ja jonkinasteisen velvollisuuden. Toisen näkeminen vihaisena tai kiukkuisena tuntuu todella pahalta, mutta usein on niin, että en voi tehdä asialle yhtään mitään. Korkeintaan yrittää pikkuisen piristää, mutta olen tosi huono siinä, joten yleensä osaan vain pahentaa tilannetta.
Olemme kultani (ihastustani haluan sanoa lyhyesti kullaksi) kanssa melko erilaisia, mutta myös melko samnalaisia. Pidämme usein samoista asioista sekä meillä on paljon yhteisiä vihankohteita. Joskus vain tuntuu, etten uskalla sanoa omaa mielipidettäni kunnolla, koska kultani saattaa sanoa vastaan pahasti, vaikka onkin sitä mieltä että jokaisella tulee olla omat mielipiteet. Olen siis todella epävarma omista mielipiteistäni, koska joskus tuntuu, että minun mielipiteeni aiheuttavat meillä suurimmat hiljaiset ja epämiellyttävät hetket. Mutta olen oppinut pikkuhiljaa pitämään oman suuni kiinni, silloin kun tuntuu ettei ole hyvä aika sanoa omia ajatuksia ääneen.
Kertaanpa tämän ihastumiskuvion ja muutenkin meidän "historian".
Muutin toissa syksynä kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tapasin kultani siis uudessa opiskelupaikassani ja olemme samassa ryhmässä opiskelemassa. Syksyn aikana ystävystyimme, samalla ystävystyin myös muutaman muun opiskelukaverin kanssa. Olimme siis pelkästään ystäviä, keväällä saimme yhteisen kouluprojektin ja aloimme etsiä yhteistä kimppakämppää toisen kaverin kanssa myöskin. Kolmestaan löysimme hyvän asunnon. Kevään aikana ystävystyimme ja meistä tuli melko läheiset. Kesän aikana asuin kuitenkin kotona muutaman sadan kilometrin päässä rakkaasta ystävästäni. Kuitenkin kesällä näin kultaani parikin kertaa kun hän vieraili luonani ja kävimme yhdessä festareilla.
Syksyllä muutimme sitten yhteiseen asuntoon ja vietin paljon aikaa ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani häntä aivan erilailla. Varmaan itselleni tämä selvisi kunnolla kun eräänä iltana katsoimme erästä elokuvaa sylikkäin. Silloin tunsin, että olin kaivannut sellaista ihmistä vierelleni jo pitkään. Syksyn edetessä meidän juttummekin lähti etenemään, aloimme nukkua yhdessä ja vietimme aikaa enemmän ja enemmän yhdessä. Joskus hieman ennen joululoman alkamista kultani sitten suuteli minua. Tuntui, että meidän jutusta alkoi kehittyä enemmän fyysinen ja koskettamisesta tuli tärkeää.
Tuolloin alkoi pelottamaan se, että miten kolmas samassa asunnossa asuva ihminen reagoisi. Hän on ollut kultani ystävä jo monen vuoden ajan ja he ovat todella läheisiä ystäviä keskenään. Itse tulen hänenkin kanssaan melko hyvin toimeen, mitä nyt syksyllä meillä oli pientä valtataistelun oloista riitaa, mutta siitä päästiin yli ja nykyään olemme ystäviä. Jossain vaiheessa tuntui, että mitä helvettiä, parasta tuon kolmannenkin olisi tietää meidän jutusta, jos sitä nyt jutuksi ikinä pystyikään sanomaan.
Joululoma oli itselleni rankkapaikka, pitkä ero kullasta ja tuolloin oikeasti iski omaan tajuntaan, että olen ihastunut toiseen samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Loman aikana kerroin omista tunteistani hyville ja rakkaille ystävilleni, jotka ottivat asian todella hyvin vastaan. Hieman ihmettelivät aluksi, mutta eivät torjuneet minua eivätkä muutenkaan ottaneet asiaa kovin raskaasti.
Uutena vuotena sain olla sitten kultani kanssa kahdestaan muutaman päivän. Tämä vuoden vaihdos on varmasti ollut oman elämäni paras. Tuolloin toivoin, että tämä ihanuus jatkuisi edes hieman pidempään. Mutta, mikäpä minun toiveistani oikeasti toteutuisi.
Hetken aikaa meillä meni vielä ihan hyvin ja tunsin itseni onnelliseksi. Sitten parikin kertaa tuntui siltä, että kultani torjui suudelmat ja hellät hetket muuttuivat jotenkin väkinäisiksi. Lopetin yrittämisen, en halunnut enää tulla torjutuksi. Jätin kultani rauhaan ja aloin käyttäytyä hieman viileämmin häntä kohtaan. Kun tätä normaalimpaa oli jatkunut jo pidemmän aikaa kysyi kultani sitten, että mitä minä olin hänessä nähnyt tuolloin. En osannut suoralta kädeltä vastata ja asia jäi ilmaan leijumaan.
Välimme tuntuivat hieman kiristyvän, mutta nyt olemme taas päässeet paremmin toistemme lähelle. Suudelmia ei olla vaihdettu moneen kuukauteen ja itseäni se turhauttaa välillä kun tahtoisin suudella tuota elämäni ensimmäistä kunnollista ihastusta. Olemme taas nukkuneet välillä yhdessä, mutta usein erillään. Koskettaminen on kuitenkin tärkeää. Odotan kauhulla kesää, jolloin emme näe kovin usein. Olen hyvin herkkä ikävöimään, varsinkin toisen kosketusta ja läheisyyttä. Toisaalta toivon, että kun kesällä olemme edes joskus kahdestaan voisivat asiat taas lähteä kulkemaan paremmin ja toivon saavani itselleni kerättyä rohkeutta puhumiseen ja tekemiseen.
Tunnen itse olevani melkoisen epäitsekäs, ainakin siinä suhteessa, että tykkään auttaa toisia ja tehdä toiset iloiseksi, vaikka jonkin asian tekeminen ei itselleni olisikaan niin hirmuisen miellyttävää. Toisten ihmisten ilo saa minut tyytyväiseksi. Nykyisen ihastukseni eli siis tuon rakkaan ystäväni ilahduttamisesta olen huomannut ottaneeni itselleni melkoisen taakan ja jonkinasteisen velvollisuuden. Toisen näkeminen vihaisena tai kiukkuisena tuntuu todella pahalta, mutta usein on niin, että en voi tehdä asialle yhtään mitään. Korkeintaan yrittää pikkuisen piristää, mutta olen tosi huono siinä, joten yleensä osaan vain pahentaa tilannetta.
Olemme kultani (ihastustani haluan sanoa lyhyesti kullaksi) kanssa melko erilaisia, mutta myös melko samnalaisia. Pidämme usein samoista asioista sekä meillä on paljon yhteisiä vihankohteita. Joskus vain tuntuu, etten uskalla sanoa omaa mielipidettäni kunnolla, koska kultani saattaa sanoa vastaan pahasti, vaikka onkin sitä mieltä että jokaisella tulee olla omat mielipiteet. Olen siis todella epävarma omista mielipiteistäni, koska joskus tuntuu, että minun mielipiteeni aiheuttavat meillä suurimmat hiljaiset ja epämiellyttävät hetket. Mutta olen oppinut pikkuhiljaa pitämään oman suuni kiinni, silloin kun tuntuu ettei ole hyvä aika sanoa omia ajatuksia ääneen.
Kertaanpa tämän ihastumiskuvion ja muutenkin meidän "historian".
Muutin toissa syksynä kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Tapasin kultani siis uudessa opiskelupaikassani ja olemme samassa ryhmässä opiskelemassa. Syksyn aikana ystävystyimme, samalla ystävystyin myös muutaman muun opiskelukaverin kanssa. Olimme siis pelkästään ystäviä, keväällä saimme yhteisen kouluprojektin ja aloimme etsiä yhteistä kimppakämppää toisen kaverin kanssa myöskin. Kolmestaan löysimme hyvän asunnon. Kevään aikana ystävystyimme ja meistä tuli melko läheiset. Kesän aikana asuin kuitenkin kotona muutaman sadan kilometrin päässä rakkaasta ystävästäni. Kuitenkin kesällä näin kultaani parikin kertaa kun hän vieraili luonani ja kävimme yhdessä festareilla.
Syksyllä muutimme sitten yhteiseen asuntoon ja vietin paljon aikaa ystäväni kanssa. Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani häntä aivan erilailla. Varmaan itselleni tämä selvisi kunnolla kun eräänä iltana katsoimme erästä elokuvaa sylikkäin. Silloin tunsin, että olin kaivannut sellaista ihmistä vierelleni jo pitkään. Syksyn edetessä meidän juttummekin lähti etenemään, aloimme nukkua yhdessä ja vietimme aikaa enemmän ja enemmän yhdessä. Joskus hieman ennen joululoman alkamista kultani sitten suuteli minua. Tuntui, että meidän jutusta alkoi kehittyä enemmän fyysinen ja koskettamisesta tuli tärkeää.
Tuolloin alkoi pelottamaan se, että miten kolmas samassa asunnossa asuva ihminen reagoisi. Hän on ollut kultani ystävä jo monen vuoden ajan ja he ovat todella läheisiä ystäviä keskenään. Itse tulen hänenkin kanssaan melko hyvin toimeen, mitä nyt syksyllä meillä oli pientä valtataistelun oloista riitaa, mutta siitä päästiin yli ja nykyään olemme ystäviä. Jossain vaiheessa tuntui, että mitä helvettiä, parasta tuon kolmannenkin olisi tietää meidän jutusta, jos sitä nyt jutuksi ikinä pystyikään sanomaan.
Joululoma oli itselleni rankkapaikka, pitkä ero kullasta ja tuolloin oikeasti iski omaan tajuntaan, että olen ihastunut toiseen samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Loman aikana kerroin omista tunteistani hyville ja rakkaille ystävilleni, jotka ottivat asian todella hyvin vastaan. Hieman ihmettelivät aluksi, mutta eivät torjuneet minua eivätkä muutenkaan ottaneet asiaa kovin raskaasti.
Uutena vuotena sain olla sitten kultani kanssa kahdestaan muutaman päivän. Tämä vuoden vaihdos on varmasti ollut oman elämäni paras. Tuolloin toivoin, että tämä ihanuus jatkuisi edes hieman pidempään. Mutta, mikäpä minun toiveistani oikeasti toteutuisi.
Hetken aikaa meillä meni vielä ihan hyvin ja tunsin itseni onnelliseksi. Sitten parikin kertaa tuntui siltä, että kultani torjui suudelmat ja hellät hetket muuttuivat jotenkin väkinäisiksi. Lopetin yrittämisen, en halunnut enää tulla torjutuksi. Jätin kultani rauhaan ja aloin käyttäytyä hieman viileämmin häntä kohtaan. Kun tätä normaalimpaa oli jatkunut jo pidemmän aikaa kysyi kultani sitten, että mitä minä olin hänessä nähnyt tuolloin. En osannut suoralta kädeltä vastata ja asia jäi ilmaan leijumaan.
Välimme tuntuivat hieman kiristyvän, mutta nyt olemme taas päässeet paremmin toistemme lähelle. Suudelmia ei olla vaihdettu moneen kuukauteen ja itseäni se turhauttaa välillä kun tahtoisin suudella tuota elämäni ensimmäistä kunnollista ihastusta. Olemme taas nukkuneet välillä yhdessä, mutta usein erillään. Koskettaminen on kuitenkin tärkeää. Odotan kauhulla kesää, jolloin emme näe kovin usein. Olen hyvin herkkä ikävöimään, varsinkin toisen kosketusta ja läheisyyttä. Toisaalta toivon, että kun kesällä olemme edes joskus kahdestaan voisivat asiat taas lähteä kulkemaan paremmin ja toivon saavani itselleni kerättyä rohkeutta puhumiseen ja tekemiseen.
