Tämä 'juttu' on oikeasti pelkästään minun omassa pienessä hörhöpäässä muodostettu harhakuva, jota minä olen niin kamalasti täällä puinut ja ajatuksissani hellinyt. Pääsin taas kultaa lähelle, mutta sitä samaa tunnetta ei enää ole olemassa tai on, ehkä ihan vähäsen, mutta kun suudelmiin ei vastata niin tuntuu se pahalta. Sitten on vähän typertynyt olo kun ei vastausta tule, mutta ei kieltoakaan. Toisen kädet on alkaneet liikuskella seuduilla jotka haluaisin ehkä pitää vielä yksityisomaisuutenani, mutta on vaan niin kova halu miellyttää toista kun kerrankin olisi siihen mahdollisuus. Miksi minut on kirottu palavalla halulla miellyttää toista ja tulla rakastetuksi?

Tunteet ei kai enää ole pahasti sekaisin, tuntuu vain siltä että saa ikuisuuden odottaa sitä jos toinen vaikka huomaisi tykkäävänsä minusta edes hiukan. Itse olen nopea ihastumaan enkä pääse ihastuksistani kovinkaan herkästi irti, voi olla että tästäkin ihastumisesta tulee minulle painavat kahleet sydämeen. Tuntuisi vaan paljon paremmalta kun nyt iskisi silmänsä johonkin toiseen, joka vastaisi tunteisiin aidosti ja antaisi takaisinkin jotain, eikä vain vaatisi itselleen kaikkea huomiota ja hellyyttä. Voi tietysti kuulostaa itsekkäältä, mutta kun minä olen aina ollut se joka ottaa toisten tarpeet huomioon ja tekee uhrauksia, kuka on valmis uhrautumaan minun puolestani ja milloin? En tiedä miten kauan sitä jaksaa odottaa sellaista ihmistä, onhan tässä elämää edessä, vasta pieni matka takana, joten kaipa se täytyy vain odottaa ja pitää sydän avoimena.

Haluaisin

Haluaisin antaa sinulle lahjan,
joka saisi sinut hymyilemään.

Haluaisin antaa sinulle suudelman,
joka saisi sinun poskesi hehkumaan.

Haluaisin antaa sinulle sanat,
jotka saisivat sinun silmäsi säihkymään.

Haluaisin antaa sinulle kaiken,
mitä ikinä pyydätkään.

Ehkä olisi parempi olla yksin,
    en loukkaisi tunteitasi,
    en pelkäisi eroamista,
    en ikävöisi rakkauttasi.

Haluan kuitenkin olla luonasi,
jotta voin elää muutaman onnellisen hetken,
tuntea rakkautesi,
antaa sinulle rakkauteni.