Eilen, kaiken vuodatukseni jälkeen, kaveri koputti oveen ja tuli sitten juttelemaan kanssani, oli hänelle jäänyt myös hieman huono fiilis meidän viimeisestä keskustelusta. Puhuminen kannatti, itse ainakin nukahdin levollisin mielin ja luultavasti myös kaverikin. Tänään tunnelma oli ihan normaali, peruin viikonlopun suunnitelmat ja jään sittenkin kaverin kanssa viikonloppua viettämään. Tarkoituksena on käydä kaupungilla ostoksilla ja muutenkin ilmeisesti viettää aikaa yhdessä, ihan niin kuin aina.

 Eilen kaveri sanoi olevansa riippuvainen toisten seurasta, sanoi vielä ettei kuitenkaan kaikkien ihmisten. Olin imarreltu, kaveri on riippuvainen minun seurasta. No, en tosin ole kaverin ainoa kaveri, mutta tuntuu että ainakin välillä olen se läheisempi. Toisen kanssa on varmasti hauskempaa, en ole itse kovinkaan hauska tai mitenkään kovin avoin ihminen. Paitsi sitten kun minutkin saa tarpeeksi rentoutumaan ja luottamaan. Onneksi on sentään niitäkin ihmisiä olemassa joihin voi luottaa ja kenen seurassa ei tarvitse aina olla jännittämässä ja miettimässä sanomisiaan.

 Tänään asiat on siis menneet ihan hyvin, uni on silmissä, mutta pitää odotella koneella vielä hetki ennen kuin nukkumaan voisi itsensä päästää. Huomisesta ei tiedä taaskaan mitä se tuo tullessaan, mutta tuskin ainakaan kovin pahoja asioita. Hyvää yötä ja kauniita unia.

Biisi joka soi : Dashboard Confessional - So Long, So Long
Sää ulkona:
ainakin viimeksi kun kävin ulkona niin lunta pyrytti melko rivakkaa tahtia
Oma mieliala: väsynyt ja ihan onnellinen, kai.
Tänään olen: ollut töissä, istunut kaverin kyljessä kiinni.