Odottelen kullan paluuta, se on tulossa kyllä vasta joskus seitsämän jälkeen. Surullista. Viime yönä näin jotakin unta kullasta ja siitä, että oltais puhuttu meidän jutusta. Johtunee siitä kun on tullut sitä omassa päässä puitua ihan kamalan paljon. Pehmokoira oli tiukasti kainalossa vielä aamulla kun heräsin, toivottavasti pääsisin livahtamaan kullan kainaloon ensi yöksi. (jankutan aina samoja asioita, mutta kun on ikävä..) Ikävä toisen ihmisen kehoa ja varsinkin meidän erittäin fiksuja juttuja öisin. Vitsit minä kyllä syön kullan kun se tulee takas, en päästä sitä enää menemään mihinkään.

Enää ei olisi montaa yötä jouluun, eikä lomaankaan. Yksin nukkuminen ei vaan kiinnostaisi yhtään. Sitten olis tiedossa pitkä viikko ilman yhtään suudelmaa, halausta taikka yhteistä yötä. Pitää sitten halia paljon pikkusiskoa ja yrittää väsyttää itsensä illalla niin pahasti, että on pakko mennä nukkumaan.

Tuli tänään herättyä jossakin ennen yhtätoista, vähän otti päähän kun olisi voinut nukkua pidempäänkin. Onneksi ei ole kuin kolme päivää koulua kestettävänä, tosin nuo päivät on tarpeeksi syvältä, jos nekin voisi jättää väliin niin jättäisin ilomielin menemättä.

Joulu joulu. Haluan kuunnella joululauluja, ei vaan ole yhtään joululevyä eikä ole koneella kun MCR:n All i want for christmas is you- biisi ja vissiin Whamin Last christmas. pitäisi varmaan ottaa ja ladata jotakin lisää. Ei vaan tiedä mitä kannattaisi ladata, suomalaisia biisejä tuskin edes löydän. Konstan joululaulu ja varpunen jouluaamuna on kyllä ylitsepääsemättömän ihania ^^

Suljen sanaisen arkkuni tällä kertaa ja jään kaipailemaan kullan kainaloon..