Alkaa tuntua tämä suhde ihan mukavalta ja vakaalta nyt kun siitä on saanut muutamalle hyvälle ystävälle kerrottua ja täälläkin on tullut asioita puitua. Parhaaseen ystävään ihastuminen tuntui alkuun tosi oudolta ja pelottavalta ajatukselta, nyt kun ollaan edetty ehkä sen pelkän ystävyyden rajan ylitse niin eipä tämä niin kamalalta oikeasti tunnukaan. On vain tosi iloinen siitä ettei toisen kanssa tarvitse vetää mitään typerää roolia, vaikka ihan kaikkea ei pystykään vielä toiselle sanomaan.

Usein se on juuri todella inhottavaa ihastumisessa kun pitää yrittää esittää jotain mitä ei oikeasti olekaan, nyt kun ollaan tutustuttu jo valmiiksi melkoisen hyvin ja ainakin minä olen itsestäni kertonut kullalle melkeinpä enemmän kuin muille ystävilleni. Joskus tulee tosi typerä olo kun on ollut pienestä pitäen se joukon narri, koominen pieni pelle, jolle on ollut oikeus nauraa. Periaatteessa se on nytkin kääntynyt minun hyväkseni, saan välillä kullan nauramaan hassuille tekemisilleni tai sanomisilleni, onneksi kulta osaa kuitenkin ottaa minut vakavastikin, etten ole pelkkä pelle. Joskus olisi kiva osata olla vakava oikeaan aikaan, eikä sanoa typeriä asioita ihan väärällä hetkellä.

Suhde kultani kanssa tuntuu menevän melko paljon fyysisempään suuntaan, toisen koskettaminen ja suuteleminen on tullut tärkeäksi osaksi. Minulle riittää toki pelkästään sekin, että saan halata kultaa tai istua toisen kainalossa turvallisesti. Yöllä tuntuu mahdottoman turvalliselta päästä lähelle toista ja tuntea miten toinen nukkuu rauhallisesti vieressä, sitten sitä itsekin tajuaa ettei taivas ole tulossa niskaan ja voi itsekin nukahtaa. Joskus aamuisin on hassua vaan katsella toisen kasvoja ja kuunnella toisen hengitystä, miettiä millaista unta toinen mahtaa nähdä. Ihanaa on herätä joskus siihen että kullan sormet kulkevat pitkin kehoani, kun sitten avaa silmänsä niin näkee toisen hymyilevät kasvot ja silloin tuntee oikeasti olevansa maailman onnekkain ihminen. Kun vaan ei tarvitsisi enää ikinä herätä yksin.

Nytkin on kamala ikävä toisen kosketusta, toivonkin että kulta pian kyllästyisi piirtelyyn ja tulisi tänne minun luokseni. Pitäisi sitä ennen tehdä vielä kuitenkin koulutehtäviä, ei huvittaisi ollenkaan. Onneksi ei kuitenkaan kamalasti mitään tekemistä ole tullut viime aikoina, jospa tässä odotellessa jotain saisi tehtyäkin.