Itkettää. Miks kaiken hyvän pitää mennä niin nopeasti ohi? Miun
ja kullan juttu oli ihan mielettömän suloinen ja kerrankin minä olin
oikeasti onnellinen. Nykyään tuntuu, ettei siitä jutusta jäänyt mitään
muuta kun paljon surua ja kaipausta minun mieleen.Välillä tuntuu, että
minä olen vaan kuvitellut sen muutaman kuukauden aikaiset tapahtumat.
Eikö siihen ihmiseen ole pitänyt jo pikkasen kiintyä
tai olla jotakin tunnetta mukana kun on ensisuudelmasta ja kahden
nuoren naisen välisestä jutusta kyse? Itse menen aina juttuun mukaan
koko sydämellä, en säästele tunteitani pahemmin. Se onkin ehkä koko
jutun ydin. Menen juttuun mukaan luulleen, että toisellakin on tunteita
kun sitten ei kuitenkaan ole. Petyn vaan pahasti ja satutan itseäni.
Miksei ole olemassa rakkautta joka ei satuttaisi ollenkaan?
Mitään muuta en haluaisi niin kovin kuin,
että kulta vastaisi taas minun tunteisiin ja antaisi oman panoksensa
meidän juttuun. Haluaisin niin kovasti sanoa kullalle kuinka paljon
minä hänestä välitän ja kuinka kovasti pelkään hänet menettäväni.. Olen
kuitenkin niin säälittävä pelkuri, etten voi muuta kuin valitella asiaa
täällä, anonyymina.
Ehkä pitäisi vaan unohtaa koko juttu
ja yrittää päästä elämässä eteenpäin. Se on vaan niin pirun hankalaa
kun asutaan yhdessä ja molemmat on kovia kaipaamaan välillä toisen
ihmisen läheisyyttä ja kosketusta. Saisi jostain taivaista pudota
yhtäkkiä minulle jotain ihmeellisiä voimia, että kehtaisin ja
uskaltaisin kertoa tunteistani tuolle maailman suloisimmalle naiselle..
Haluan taas kokea sen tunteen kun on ihan lähellä toista ja molemmat
odottavat suloisen tunteen vallassa tulevaa suudelmaa. Ikävä.
lauantai, 10. maaliskuu 2007
Kommentit