Päivä toi mukanaan muutaman hyvän hetken, monta yksinäistä ja suuren syyllisyyden tunteen. Jos haluat ystävän, onko sinun pakko antaa ensin liikaa toivoa ja sitten muutamalla sanalla murskata pienen ystäväsi kaikki toiveikkaat ajatukset? Se käy niin helvetin nopeasti ja vaivatta, ilman minkäänlaista kohtausta tai suurta tragediaa. Ei kuulu edes sitä miten sydän murskaantuu sekunnissa tuhansiin pieniin palasiin ja katoaa mustiin syvyyksiin.

 Kun on vihdoin taas alkanut ehkä hieman tuntemaan itsensä onnelliseksi, tai edes yrittänyt hukuttautua siihen valheelliseen tunteeseen joka kopioi julmasti onnea, on aina jonkun, yleensä sen rakkaimman, pakko tulla sanomaan jotakin todella syyllistävää ja sellaista, josta sanoja ei välttämättä itse tunne minkäänlaista tuskaa. "Se on tuon yhden vika.." ettei toinen osaa enää olla yksin muutamaa päivää. En osaa minäkään, mutta en silti langeta siitä syytä toisen niskoille. Varsinkaan sen, joka aina tuntee kaikesta syyllisyyttä, sen jota jokaisella kerralla osoitetaan syyttävällä sormella. On aina osoitettu ja tullaan aina osoittamaan. Ei tuota paskaa kukaan voi rakastaa, se kun on vaan tuollainen..

 Jos uskaltaisin niin vetäisin ranteet auki tai hyppäisin ikkunasta, mitä tahansa, jotta joku huomaisi, vaikka liian myöhään, että olihan sillä paskakasallakin tunteet. Ehkä enemmän tunteita kuin muilla yhteensä. Ehkä se oli hautonut niitä ajatuksia jo monta vuotta. Ehkä, ehkä ei. Ehkä me vain yliarvioidaan sen tunteet nyttenkin, ehkä se ei tunne mitään. Isketään pari puukkoa lisää sen selkään. Korkeintaan niistä jää arvet.
 Ehkä joskus minäkin löydän sen ihmisen, joka ei ole koko aikaa minua syyttämässä. Tai sitten en. Ehkä minut on tuomittu olemaan se sylkykuppi ja tunteitansa piilotteleva, häpeävä luukasa, jonka yli kaikki voivat rauhassa talloa. Tai sitten otan jonain päivänä ja isken sen suuren lihakirveen jonkun toisen selkään, ehkä sen selkään jota kaikista eniten rakastan. Ja sitten sen jälkeen voin vetää nämä pienet ranteeni auki.

Tätä tänään, huomenna ei ehkä enää mitään. Toivokaamme parasta, pelätkäämme pahinta. Ja kääntäkää aina toinenkin poski, mutta mitä sitten kun molemmat on jo käännetty?

Biisi joka soi : ei mitään, kuuntelen naapureiden mekastusta.
Sää ulkona: pimeä ja kaunis. haluan takaisin ulos.
Oma mieliala: jos ei selvinnyt tuosta tekstistä niin sitten voit hakata päätäsi seinään ja toivoa että helvetti on olemassa.
Tänään olen: tuntenut paljon tuskaa ja käynyt elokuvissa.