Miksi on olemassa ristiriitaisia tunteita ja sellaisia hetkiä jolloin on oikeasti onnellinen? Miksi tuntuu siltä, että on taas rakastunut jonkinlaiseen renttuun? Voiko nainen olla renttu? Minä olen ihastunut, lähes rakastunut, ihmiseen joka ei halua tykätä muista, mutta haluaa että muut tykkäävät hänestä. Hänen mielipiteensä menevät mielestäni pahasti ristiin, pitäisi olla avoin muita ihmisiä kohtaan eikä ennakkoluuloinen, mutta sitten hän itse on monia ihmisiä vastaan jo sen puolesta mitä alaa he opiskelevat tai miten he pukeutuvat, puhuvat tai ovat valinneet kaverinsa.

Itse olen kultaani erittäin kiintynyt ja pidän hänestä ihan hirmuisen paljon, mutta silti välillä tekisi mieli ottaa ja lähteä kirkuen kauas pois. Ottaa vaan niin pahasti päähän toisen ennakkoluulot ja pinttyneet asenteet. En aio niitä lähteä muokkaamaan, enkä välttämättä tahtoisikaan, sillä niiden takia kultani on mikä on, mutta silti, joskus voisi kai jokainen hieman joustaa omista mielipiteistään tai edes pitää suunsa kiinni.

Ehkä tuokin johtuu vain siitä, että on itse oppinut pienestä pitäen pitämään oman suunsa kiinni, on aina yrittänyt vain miellyttää muita ihmisiä kun ei ole muka muutenkaan saanut hyväksyntää tai huomiota. Ei tuota huomiota pahemmin ole tuollakaan keinolla saanut, mutta ei ole ainakaan tullut pilkatuksi tai kukaan ei ole katsonut oudosti. Muutaman viime vuoden aikana on oppinut pitämään kiinni omistakin periaatteista ja mielipiteistä, mutta silti olen liian helposti tallottavissa. Se on vaan paha kun toinen ei sitten tajua polkevansa minua alleen ja sitten samalla sanovansa että jokaisen tulisi pitää mielipiteistään ja asenteistaan kiinni. Perhana, se on vaan vaikeaa jos toinen on kuitenkin heti tuomitsemassa minun sanani ja tekoni. Ole sitten siinä oma itsesi.

Toinen asia häiritsee minun pientä mieltäni eli siis se miten joku ihminen voi vaatia itselleen rakkautta ja huomiota, ilman että hän itse joutuisi antamaan sitä takaisin. Sitä minun kultani tuntuu vaativan. Suudella saa silloin kun hänelle sopii, jos ei hänelle sovi niin ei toinen saa minkäänlaista vastakaikua tunteisiinsa, vaikka kuinka epätoivoisesti yrittäisi. Sitten kun on tällainen joka haluaa pienetkin rakkauden murut itselleen, olivat ne sitten miten tahansa ansaittuja. Tuntuu vaan tosi pahalta kun välillä toinen on jutussa niin ihanasti mukana ja tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi, sitten menee hetki ja minut pudotetaan takaisin tänne maanpäälle, että "ethän sinä kenelle mitään merkitsekään, häivy siitä osoittamasta tunteitasi, minua ei kiinnosta". Tuota ei minulle kukaan ole sanonut, mutta sen välillä aistii niin helposti toisen pienistä eleistä. Ehkä sitä sitten on vaan itse tällainen epätoivoinen raukkis, joka ei tule saamaan ketään, koska ei uskalla itse yrittää oikeasti mitään.

Haluaisin olla ihminen, joka tulee muiden kanssa toimeen ja ennenkaikkea osaisi tehdä tunteensa ja aikeensa toiselle selväksi niin ettei kummankaan osapuolen tarvitsisi kirjoitella tällaisia raukkamaisia vuodatuksia mihinkään. Välillä sitä miettii vakavissaan ottavansa jonkun kiimaisen ja vastuuttoman miehen sänkyynsä, vain että saisi kokea edes jotakin, hankkiutuisi vaikka sillä tapaa raskaaksi ja saisi oman lapsen, olisi sitten edes joku joka melko varmasti rakastaisi eikä ihan heti olisi hylkäämässä.

Ja minulla on pienoinen vauvakuume. Sen siitä saa kun toinen joskus mainitsee lastenhankkimisen ja lapsen kasvattamisen, sitten lähtee vielä lastenhoitokurssille, jossa vetäjällä on kaunis vauvamaha ja herttaisia lapsia mukana. Haluan oman pyöreän vauvamahan ja tuntea sen miten jokin kasvaa minun sisälläni. En kuitenkaan ole vielä valmis sitoutumaan lapsen kasvattamiseen, eikä minulla riittäisi siihen henkistä voimaakaan. Ylimääräistä rakkautta olisi vaan niin pirusti annettavana, onneksi on tuo oma palleroinen, hamsteri, odottamassa sitä että pääsisi hetkeksi leikkimään. Taidan tyytyä lemmikkiin, ehtii sitä vanhempana noita lapsia hankkimaan ja jos löytäisi sen jonkun jonka kanssa sellaisia hankkia ja kasvattaa.